Miksi shakki?

Shakilla on satoja miljoonia harrastajia ympäri maailmaa, ja sitä on pelattu ja pelataan yhä niin ajanvietteenä kuin vakavammin panoksin mm. Budapestin kylpylöissä, New Yorkin ja Moskovan puistoissa sekä Wienin ja Pariisin kahviloissa.

Järjestäytyneemmin shakkia voi pelata kerhoissa, turnauksissa, ja nykyään yhä useammin myös netissä. Jälkimmäisessä tapauksessa etäisyydetkään eivät ole esteenä, sillä kirjeshakkia on aina voinut pelata, aiemmin erityisin postikortein, tätä nykyä servereillä tai sähköpostitse.


Shakki sopii kaikille

Shakki on peli, jota voivat harrastaa kaikki, pojat ja tytöt, nuoret ja vanhat. Shakkihistoria tuntee lukuisia esimerkkejä lapsitähdistä, jotka ovat hyvin nuorina voittaneet kokeneita mestareita. Tällaisiin varhaiskypsiin lahjakkuuksiin kuuluu myös Judit Polgár, jota yleisesti pidetään maailman kaikkien aikojen parhaana naispelaajana.

Toisaalta tiedämme useita veteraaneja, joilta on onnistunut nuorempien
suurmestareiden kukistaminen. Samuel Reshevsky (1911–1992) käy esimerkistä molemmista ilmiöistä. Hän antoi simultaaneja jo 6-
vuotiaana ihmelapsena 1910-luvulla. Lähes 70 vuotta myöhemmin hän voitti suurmestariturnauksen Reykjavikissa!

Shakki on aidosti kansainvälinen laji, jota harrastetaan kaikkialla maailmassa. Kansainvälisellä shakkiliitolla on 188 jäsenmaata eli lähes kaikki itsenäiset valtiot ovat mukana shakkiperheessä; kahden vuoden välein järjestettävissä shakkiolympialaisissa on nähty viime vuosina yli 150 joukkuetta, Tromssassa 2014 peräti 176.

Shakki on ollut erityisen suosittua (ja myös menestyksekästä) Neuvostoliitossa ja Venäjällä, Islannissa ja muissakin Pohjoismaissa, Unkarissa, Jugoslaviassa ja Hollannissa. Myös Etelä-Amerikassa pelillä on vankka sija, etenkin Argentiinassa.

Shakin viehätyksiin kuuluu hyvin dokumentoitu historia ja korkeatasoinen kirjallisuus. Tämä on suureksi avuksi nuorille, jotka haluavat kehittyä pelaajina ja samalla sivistää itseään mestarien elämäkertoja, turnauskirjoja, historiikkeja, shakkilehtiä ym. lukemalla. Pelin eri vaiheista (avaus, keskipeli, loppupeli) on saatavilla runsaasti kirjallisuutta, ja hyvästä harjoituksesta käy myös oman suosikkipelaajan pelikokoelmiin tutustuminen.

Shakki on siten kulttuuria, johon jokainen pelaaja osaltaan kiinnittyy, pitkistä perinteistä ammentaen ja perinteitä jatkaen, ja kaikenlainen työpanos (ohjaaja, valmentaja, tuomari, shakkikerhon puuhamies, tiedottaja ym.) lajin hyväksi on hyödyllistä myös harrastajalle itselleen.

Urheilua, tiedettä ja taidetta

Usein nousee esiin kysymys siitä, onko shakki urheilua, tiedettä vai taidetta. Kenties se on niitä kaikkia.

Urheilulaji shakki on virallisestikin, sillä Fiden jäsenmaista yli sadassa, myös Suomessa, shakki mielletään ja tunnustetaan urheiluksi. Joissakin maissa shakinpelaaja on jopa valittu Vuoden urheilijaksi!

Mitäpä muutakaan kilpashakki on kuin kovaa ja kiihkeärytmistä tulosurheilua, turnauksia peräjälkeen, niihin valmistautumista huolellisten harjoitusohjelmien (myös fyysisestä kunnosta huolehtien) avulla, kunnon ajoittamista, arjen rytmittämistä tiettyjen rutiinien mukaan ym. Urheilusta käy sekin, että koko ajan taistellaan pisteistä, tuloksista, sijoituksista, rankingista, valinnoista edustustehtäviin jne.

Moni shakinpelaaja nauttii tästä kilpailullisuudesta, johon liittyy ensinnäkin häviön vihaamista siinä missä fyysisissäkin urheilulajeissa, mutta myös itsensä kehittämistä ja omien rajojen kokeilemista.  Nälkä kasvaa syödessä, ja peli tempaa mukaansa.

Tiedettä shakki on sikäli, että pelin salaisuuksiin perehtyessään shakinpelaaja tutkii avauksia, loppupelejä, strategiaa, taktiikkaa ym. aiempaan tietoon nojautuen. Ja mikäli hän on tarpeeksi etevä, hän saattaa rikastuttaa teoriaa omilla ideoillaan. Tietokoneiden tultua avuksi analyysien laajuus ja tarkkuus ovat entisestään kohentuneet.

Shakin parista opitut urheilullisuus ja tieteellisyys voivat olla nuorelle hyödyllisiä opinnoissa ja uranvalinnassa, kun on ensin harjaannuttu pitkäjännitteiseen ja itsenäiseen työskentelyyn ja tavoitteellisuuteen. Muisti ja päättelykyky ovat kehittyneet, kenties siinä ohessa itsetuntemus ja elämänhallintakin.

Urheilua ja tiedettä kiistanalaisempi kysymys lienee shakin taiteellisuus. On olemassa tehtäväshakki, ”taideshakiksikin” kutsuttu laji, jossa pelishakista poiketen laaditaan mm. apu- ja itsematteja sekä lopputehtäviä joista on hyötyä pelishakin loppupelivaiheessa. Lisäksi on olemassa satushakki monenlaisine ”outoine” nappuloineen heinäsirkasta alkaen. Tehtäväshakkiin perehtymällä shakinpelaaja oppii tarkastelemaan ruutuja ja nappuloita aivan uudesta näkökulmasta.

Millainen shakki sitten on ”taiteellista” tai kaunista? Onko Mihail Talin tai Garri Kasparovin näyttävä sommitelma parempaa shakkia kuin Magnus Carlsenin ja José Raúl Capablancan loppupelitaito tai Anatoli Karpovin johdonmukainen pelivienti?

Tässä ollaan shakin moniuloitteisuuden äärellä. Yhtä totuutta ei ole olemassa, eikä meille kaikille arkielämässäkin niin tärkeää luovuutta voida ennalta määritellä saati kahlita, vaan jokainen lähestyy shakkia omista vahvuuksistaan ja mieltymyksistään käsin.

Juuri tämä monimuotoisuus, ”tyhjentymättömyys” on shakin maailmanlaajuisen suosion ja levinneisyyden taustalla.