Suomen joukkue ennen perjantain 1. kierrosta.
Suomen pelaajat ovat saaneet hieman enemmän pisteitä kuin mitä ennakkoon oli odotettavissa. 1. kierrokselta saatiin 4/10 pistettä, vaikka vain yhdessä pelissä pelaajamme oli ns. korkeammalle rankattu.
Perjantain iltapäivän 2. kierrokselta tuli vielä paremmin pisteitä, 5½/9 mahdollisesta pisteestä (kaksi suomalaista pelasivat keskenään ja näin yhdeksän pistettä oli maksimitulos).
Kahden kierroksen jälkeen parhaiten on mennyt D-sarjassa, jossa Eeli Asikaisella on vielä maksimipistemäärä 2/2, vaikka on kohdannut kaksi kisan suurimmista ennakkosuosikeista. Niklas Jaakkolalla on lisäksi 1 piste kahdesta.
Kolmannella kierroksella la klo 10.00 paikallista aikaa (klo 11.00 Suomen aikaa) pelaa E-sarjan Oliver Nieminen ja Maria Oksanen keskenään vastakkain.
Kisan livesiirtoja voi seurata linkin kautta.