Shakin nuorten EM-kilpailut Romanian Mamaiassa ovat nyt päättyneet. Suomen 12 pelaajaa taistelivat loppuun asti hyvin, parhaiten kisassa pärjäsivät U8 ikäsarjan Rayan Mashhadi Aghajan sijoittuen sijalle 14 6 pisteellä sekä U14 ikäsarjan Niklas Jaakkola, joka sijoittui sijalle 21 5½ pisteellä. Yli 50% tuloksen teki myös Yiming Zhang sijoittuen 5 pisteellä sijalle 44.
Eniten mitaleja kisassa tuntui saavan Azerbaitzan, Puola, Armenia ja Ranska. Ainakin heillä oli äänekkäimmät riemuhuudot yleisöstä. Palkintojenjaossa esitettiin Romanialaista kansantanssia ja laulua sekä tietysti palkittiin parhaiten menestyneet pelaajat. Myös kilpailun nuorin osallistuja, 5-vuotias tyttö palkittiin.
Pohjoismaat saivat yhden mitalin kaikista 12 ikäsarjasta. U18 ikäsarjan ykköseksi rankattu Norjan Elham Abdrlauf sai pronssia. Pohjoismailla on kirimistä, jotta meitä aletaan nähdä enemmän mitalikorokkeella näissä karkeloissa. Ensi vuonna kisat järjestetään Prahassa 21.8.-1.9.2024.
Huomenna perjantaina Suomen delagaatio ottaa suunnaksi Suomen ja tarkoitus on päästä perjantain aikana takaisin kotisuomeen.