Kilpailutoimikunta otti vastaan osallistumisen varmistuksia aamulla.

Akaalla sijaitsevan Arvo Ylpön koulun ruokalassa kävi tänä aamuna jännittynyt kuhina, kun lähes sata nuorta shakinpelaajaa huoltojoukkoineen jonotti osallistumisen varmistuspisteelle. Akaan Shakin kokeneet turnausjärjestäjät toivottivat pelaajat tervetulleiksi, ja pian päästiinkin jo itse asiaan. Vaikka Akaassa on järjestetty erilaisia avoimia kisoja jo vuosikymmeniä, on tämän viikonlopun kisa ensimmäinen SM-tason järjestelyponnistus.

Lyhyissä alkupuheenvuoroissa järjestävä taho toivotti pelaajat tervetulleiksi ja kertoi käytännön järjestelyistä, Suomen Shakkiliiton puheenjohtaja Riikka Wulff toivotti hyviä siirtoja kaikille pelaajille sekä Arvo Ylpön koulun rehtori Visa-Matti Vuoristo antoi oman tervehdyksensä. Myös Aamulehti käväisi paikalla tutustumassa kilpailuun, joten tunnelmia tapahtumasta saamme toivottavasti lukea sunnuntain lehdestä.

Järjestäjäseuran Ossi Kuparinen kertoo käytännön järjestelyistä.

Kisa pelataan kuudessa nuorten ikäryhmässä, A-ryhmän alle 20 vuotiaista F-ryhmän alle 8 vuotiaisiin. Nuorten ryhmien lisäksi pelataan opettajille ja ohjaajille suunnattu O-sarja.

A-ryhmä: http://chess-results.com/tnr394825.aspx?lan=18&art=1
A- ja B-ryhmät pelaavat omassa rauhassaan koulun toisen kerroksen luokkatilassa, kun nuoremmat pelaavat koulun ruokasalissa. Yhden peruutuksen takia yhdeksän pelaajan sarjassa suuri osa pelaajista saa vuorollaan vapaakierroksen.

A-ryhmään lähti selvänä ennakkosuosikkina FM Toivo Keinänen, joka on tänä vuonna saavuttanut menestystä jo miesten tasolla. Toivo on 16-vuotias, mutta halusi pelata ikäänsä vanhemmassa sarjassa. Kovimpina haastajina sarjassa ovat moninkertainen naisten Suomen mestari WFM Anastasia Nazarova, nopeasti kehittynyt Kasper Kivimäki sekä kemiläinen Aleksander Salykin ja jyväskyläläinen Aaro Salmelin,

Ensimmäisenä päivänä A-ryhmässä ei nähty suuria yllätyksiä, vaan ennakkosuosikit ovat pitäneet pintansa. Kukaan ei lähde sunnuntain peleihin puhtaalla pelillä, vaan Anastasia onnistui rikkomaan Toivon voittoputken viemällä häneltä puolikkaan. Anastasia pelasi myös tasan Kasperin kanssa, ja on ensimmäisen päivän jälkeen toisena pistein 3/4. Kivimäki, Salmelin ja Jaakko Takala seuraavat 2,5 pisteessä.

A-ryhmässä testattiin taas Päivölän shakkikameraa livelähetyksenä: https://chess.psil.fi/

B-ryhmä: http://chess-results.com/tnr394812.aspx?lan=18&art=2

B-ryhmän ensimmäinen päivä on ollut tyttöjen juhlaa, sillä kärjessä ovat tuloksella 3/4 Hanna Laihonen ja Sarabella Norlamo. B-ryhmässä on 7 osallistujaa, jotka pelaavat täyskierroskilpailun. Tämä tuo kilpailuun oman lisämausteensa, kun kaikki peliparit ja värit ovat tiedossa jo heti kisan alussa. Sarabella aloitti päivän kahdella tasapelillä Jimi Multasta ja Leevi Luukkosta vastaan, mutta ilmeisesti lounaan tuoma energia käänsi pelaamisen voitolliseksi iltapäivällä. Hanna taas hävisi Jimille, mutta on voittanut muut pelinsä.

C-ryhmä: http://chess-results.com/tnr394807.aspx?lan=18&art=0

C-ryhmän ensimmäisen kierroksen pelejä.

C-ryhmä on vahva ikäluokka, ja sen kärkiporukka on kehittynyt tasaisesti toisiaan haastaen. Elias Keso, Oliver Wartiovaara, Patrik Aalto ja Konsta Jaakkola ovat olleet jo pidempään tasaisia kilpakumppaneita ja sarjan ennakkosuosikkeja, ja nyt tähän kvartettiin on noussut mukaan tämän vuoden aikana satoja pisteitä lukuaan nostanut Toni Vainikka.

Elias Keso joutui tyytymään tasapeliin heti ensimmäisellä kierroksella Oleg Shevniniä vastaan, joten hän vältti kärjen kohtaamisen ennen neljättä kierrosta. Kolmoskierroksella Oliver onnistui voittamaan Konstan ja Patrik Tonin. Neloskierroksen kärkipelissä pitkän taistelun jälkeen Patrik hävisi Oliverille, ja Elias voitti Tonin. Sunnuntai aamun pelissä on kovat panokset, kun Elias ja Oliver kohtaavat. Tämän pelin voittajalla tulee kultamitali olemaan omissa käsissä.

Mitaleista tullaan käymään tiukka kamppailu, kun Oliverin (4/4), ja Eliaksen (3,5) takana kolmessa pisteessä on neljä pelaajaa: Konsta, Patrik, Matias Tuominen sekä SM-kisojen ensikertalainen Onni Heikkilä.

D-ryhmä: http://chess-results.com/tnr394816.aspx?lan=18&art=0

D-ryhmässä on mukana 23 pelaajaa.

D-ryhmässä kamppailu on ollut todella tasaista. Kukaan ei ole enää täysissä pisteissä, vaan Anton Sinitsyn ja Eino Pölkki johtavat kilpailua tuloksella 3,5/4. Heidän takanaan kolmessa pisteessä on Joel Tasa, Volter Aapola, Valtteri Sokka, Iraj Laturkar ja hienosti ensimmäisessä arvokisassaan pelaava Lidiia Soboleva. Mitaleista on siis odotettavissa mielenkiintoinen kamppailu sunnuntaina.

E-ryhmä: http://chess-results.com/tnr394817.aspx?lan=18&art=1&rd=4

Myös nuoremmat ikäryhmät ovat jaksaneet hienosti keskittyä pelaamiseen.

E-ryhmässä on nähty yllätyksiä, kun hetki sitten nuorten MM-kisoista palanneesta tehotriosta Ilkka Koota, Niklas Jaakkola ja Eeli Asikainen ei lauantain jälkeen kukaan ole mitalissa kiinni. Suoria matteja on missattu ja ajalla hävitty, välillä pelatessa sattuu ja tapahtuu. Eeli ja Niklas voisivat ikänsä puolesta pelata vielä 8-vuotiaissa, mutta halusivat mieluummin taistella PM-kisapaikoista.

Kärkikamppailu on todella tasaista tässäkin sarjassa, mutta kilpailua johtavat Timur Lindstrem ja Aleksandr Häkkinen pistein 3,5/4. Heidän niskassaan hengittää kolmessa pisteessä vertailujärjestyksessä Alexandra Sofieva, Ilkka Koota, Niklas Jaakkola, Aku Salonen ja Eeli Asikainen. Mitä tahansa voikin vielä tapahtua, kun kärki kohtaa sunnuntaiaamuna.

F-ryhmä: http://chess-results.com/tnr394818.aspx?lan=18&art=1&rd=4

Alle 8-vuotiaiden ryhmässä on mukana 12 pelaajaa. D-ryhmässä pelaavan Liidian veli Maksim pelaa myös ensimmäistä arvoturnaustaan, ja on aloittanut hienosti ollen pisteissä 3,5/4. Hänen takanaan kolmessa pisteessä ovat Pessi Heino ja Ilona Poltavskaya. Osa kahdeksanvuotiaista on Akaassa ensimmäisissä kisoissaan hakemassa pelikokemusta, mutta osalle nuorista on kertynyt kokemusta jo ulkomaan arvokisoistakin.

O-ryhmä: http://chess-results.com/tnr394885.aspx?lan=18&art=1

O-ryhmässä viisi opettajaa ja ohjaavat pelaavat täyskierroskilpailun nuorten pelien jännittämisen ohessa. Shakkiliiton koulushakkivastaava Kai Sippola on saanut työstään hyvää virtaa myös omaan pelaamiseensa, ja johtaa kilpailua tuloksella 1,5/2 yhdessä Vesa Jaakkolan kanssa.

Nuoret lupaukset seurasivat pelitauolla innokkaasti esikuviensa Magnus Carlsenin ja Fabiano Caruanan MM-matsia