SAKUStars 9.4.

Tänä vuonna Vammalan ammattikoululla järjestetty valtakunnallinen ammattiin opiskeleville suunnattu SAKUStars-tapahtuma keräsi mukaan hienosti 27 pelaajaa. SAKUStars on kulttuurikilpailu, jossa shakki on yksi lajeista. Osa porukasta tuli tapahtumaan pelkästään shakin takia, kun taas osa osallistui shakkiturnaukseen oman päälajinsa yhteydessä. Muita kilpailulajeja olivat esimerkiksi tanssi, laulu ja runonlausunta.

Kaikilla pelaajilla oli vähintään hyvät perustaidot hallussa, vaikka suuri osa kilpailijoista ei ollut ennen käynyt virallisessa shakkiturnauksessa. Moni harrasti shakkia aktiivisesti esimerkiksi netissä tai perheensä kanssa, ja tapahtuma antoi kipinän kokeilla kilpapelaamista turnauksessa. Osa oli ollut kisoissa jo viime vuonna, ja halusivat mukavan kokemuksen jälkeen osallistua uudelleen.

Voittokamppailu käytiin kahden kokeneen kilpapelaajan Vilho Jaakkolan (Sedu) ja Aleksandr Salykinin (Ammattiopisto Lappia) välillä. Vilho onnistui voittamaan keskinäisen pelin ja koko turnauksen maksimituloksella 6/6. Kolmanneksi tuli Harry Oppusunggu (Stadin ammatti- ja aikuisopisto) viidellä pisteellä, häviten Aleksandrille vertailulla.

Vilho ja Aleksandr ratkaisupelissä

SAKUStars: https://sakustars.fi/2019/sarjat/

Tulokset: http://chess-results.com/tnr430655.aspx?lan=18

Raseborgs 9. skolschacksturnering – Raaseporin 9. koulushakkiturnaus 09.04.

Raaseporissa jo 9. kerran pelattu koulushakkiturnaus keräsi tänä vuonna 50 innokasta shakin pelaajaa paikalle. Voittajaksi selvisi vakuuttavalla tuloksella (7/7!) kutosluokkalainen Egor Rybakov Seminarieskolanista. Raaseporin kisasta on tulossa lisää juttua myöhemmin.

Tulokset: http://chess-results.com/tnr428928.aspx?lan=18&art=1&rd=7

Turun turnajaiset 13.4.

Aktiivisen koulushakkiviikon päätteeksi Turussa pelattiin vuoden toiset Turun turnajaiset. Mukana oli 37 pelaajaa, joista osa oli kokeneita kilpapelaajia ja osa ensikertalaisia. Pelaajat jaettiin kuuteen 6-7 pelaajan tasoryhmään kisakokemuksen perustella, ja ryhmissä pelattiin täyskierroskilpailut. A-ryhmän voittajaksi selvisi Rafael Rouvari tuloksella 4/5 ennen Ella Asikaista ja Venni Kattelusta (3,5 pistettä).

Tulokset: http://chess-results.com/tnr431775.aspx?lan=1&art=1

Artikkeli Turun Turnajaisista marraskuulta: http://www.koulushakki.fi/pelaamisen-iloa-turun-turnajaisissa/